Blogi

Ensimmäisessä yrityskulttuuria käsitelleessä postauksessani kerroin lyhyesti, mitä kulttuurilla yleisesti tarkoitetaan. Kerroin myös oman mielipiteeni siitä, kuinka yrityskulttuuriin tulisi suhtautua, mikäli sitä halutaan lähteä muuttamaan. Tässä, kulttuuripostaukseni toisessa osassa, pyrin antamaan käytännönläheisiä vinkkejä siihen, kuinka yrityskulttuuria voi muuttaa. Kaikki alkaa siitä, että kulttuurin muuttaminen on mahdollista, kun sen ymmärtää inhimillisenä toimintana ja siihen liitettyinä merkityksinä.

Yrityskulttuurin monoliitti on oikeastaan pienempien osien summa. Siksi kulttuurin muuttaminen kannattaa aloittaa tunnistamalla ja nimeämällä yksittäistä käyttäytymistä. Kuten aiemmin mainitsin, kulttuurin muuttaminen saattaa välillä muistuttaa salapoliisityötä. Tässä salapoliisityössä edetään ilmiöiden tasolta kohti yleisten toimintaperiaatteiden tunnistamista, tehden samalla huomioita toimintaan liitetyistä merkityksistä. Tärkeitä kysymyksiä kulttuurisalapoliisille ja muutosagentille ovat sellaiset, jotka paljastavat syitä omalle ja toisten toiminnalle. Kysymysten vastaus ei kuitenkaan koskaan saisi olla kulttuuri tai yksittäinen ihminen. Mikäli todetaan kulttuurin vaikuttavan kulttuuriin, ollaan päädytty kehäpäätelmään ja koska käytänteet ovat sosiaalisesti rakentuneita, yhdessä luotuja malleja toiminnalle, ei meidän tulisi etsiä syyllisiä ihmisiä, vaan kartoittaa toimintaan johtavia syitä ja merkityksiä.

Lue lisää

Yrityskulttuuri on aihe, josta pääsen juttelemaan melkein joka kerralla, kun vierailen meidän asiakkailla tai teen myyntityötä. Koska aihe on lähellä Seymourin sydäntä, päätin kirjoittaa siitä blogitekstin. Jotta sen lukeminen ei tuntuisi liian uuvuttavalta, jaoin tekstin kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä osassa kerron lyhyesti mitä kulttuurilla tarkoitetaan organisaatioiden näkökulmasta ja miten siihen tulisi omasta mielestäni asennoitua. Seuraavassa osassa annan tarkempia vinkkejä siihen, kuinka vallitsevaa kulttuuria voi muuttaa omassa yrityksessä. Mutta nyt itse asiaan. Mitä se yrityskulttuuri oikein on ja kuinka siihen tulisi suhtautua?

Välillä tuntuu siltä, että yrityskulttuuri tulee puheeksi ainoastaan silloin, kun hommat eivät ota sujuakseen. Tällöin sanalla kulttuuri selitetään usein esimerkiksi vaikkapa muutosvastarintaa, alaisten marinaa, esimiesten kovakorvaisuutta tai siihen viitataan mörkönä, joka estää hyviä asioita tapahtumasta. No, voihan sen kulttuurin näinkin nähdä, mutta käydään kuitenkin nopeasti läpi, mitä se on ihan ”virallisesti”.

Lue lisää

Pssst. Postauksen lopussa tiivisti aihepiiriin liittyvä kuva, a.k.a. dog tax.

Lyytin viime viikolla järjestämässä HR-osaajien aamiaisseminaarissa oli paljon kiinnostavaa HR-asiaa. Erityisesti mieltäni jäi kutkuttelemaan Seppon Henrietta Lehtosen puheenvuoro pelillistämisestä. Termi on kaikunut maailmalla jo muutamia vuosia, mutta se on kiistatta edelleen hyvin trendikäs. Pelillistämisellä tarkoitetaan siis pelimäisten piirteiden tai ominaisuuksien soveltamista pelimaailman ulkopuolella. Käsitteen taustalla on ajatus siitä, että pelaamiseen liittyvä innostus ja elämyksellisyys voitaisiin tuoda osaksi muita konteksteja ja edistää näin osallistumista, motivaatiota ja sitoutumista. Seppo aloitti taipaleensa koulumaailmasta tarjoamalla opettajille mahdollisuuden rakentaa oppitunneista erilaisia pelejä luomalleen pelialustalle. Nyt Seppo tähyää kohti yritysmaailmaa, jossa oppiminen on jatkuvasti läsnä monissa eri tilanteissa.

Miten pelillisyys sitten liittyy Seymouriin? Käytänne on yksilöissä ja yksilöiden välillä rakentuva ja vaikuttava ymmärrys tilanteesta, joka ohjaa meitä toimimaan tietyllä tavalla, hyödyntämään tiettyjä esineitä ja käyttämään tiettyjä sanoja. Käytänne sisältää erilaisia normeja, uskomuksia ja merkityksiä. Emme aina ole edes tietoisia siitä, että käytänne vaikuttaa toimintaamme, sillä ne ovat tiedostamattomia.

Lue lisää

En tiedä liittyykö seuraava kirjoitus organisaatiokehittämiseen tai käytännemuotoiluun, mutta tuntuu ihan kivalta, että välillä tänne voi laittaa ajatuksiaan vähän aiheen sivustakin. Olen nimittäin kova peukuttamaan meidän kilpailijoiden somepäivityksiä, enkä ole aivan varma onko se ok. Onko kilpailijoiden fanittaminen vähän sama juttu kuin väijyisi eksien Instagram-tilejä ja kävisi tykkäämässä joka kuvasta?

Tuoreena yrittäjänä olen joutunut miettimään omaa suhdettani kilpaileviin yrityksiin. Suomi on pieni maa ja periaatteessa kilpailun tulisi kai olla aika veristä. Koska ajatus paidanrintamus auki painimisesta samojen asioiden parissa puurtavien ihmisten kanssa tuntuu mielestäni aika ahdistavalta, päätin laittaa omat kelani aiheesta tänne meidän blogiin. Vaikka olisi ihan mahtavaa, jos aihe herättäisi keskustelua, riittää minulle sekin, että kollegat toisissa yrityksissä tietävät mitä päässäni pyörii, kun esimerkiksi käyn tykkäämässä heidän somepäivityksistään.

Eli, tämä blogiteksti on syntynyt omien ristiriitaisten tunteideni tuotoksena. Kauppakorkeakoulun kasvattina tunnen, että minut on ohjelmoitu ajattelemaan markkinoita verisen kilpailun ja luovan tuhon jatkuvana evoluutioprosessina. Mikäli tahtoo menestyä, ei tässä evoluutiossa ole tilaa myötätunnolle. Pikemminkin kaikki mahdollisuudet kampittaa potentiaalinen kilpailija täytyy käyttää. Muutoin kotini katto alkaa vuotaa, lämmitys katkaistaan, muija jättää ja löydän itseni pian kortistosta. Toisaalta taas takaraivossani kytee oletus siitä, että kilpailijat tekevät omia juttujaan samoissa tunnekuohuissa kuin minäkin ja ovat vielä tyyppeinäkin kivoja. Uskon, että mikäli esimerkiksi skräppäisimme, niin olisimme varmasti vaihtamassa yksisarvistarroja ja glitterliimaa keskenämme. Aika moni kilpailijoistamme tekee tosi makeita juttuja ja sydämeni suorastaan huutaa solidaarisuutta heitä kohtaan. Lisäksi tuttuihin törmää melkein päivittäin bussipysäkeillä ja alan kissanristiäisissä. En haluisi joutua samaan tilanteeseen kuin saliyrittäjäystäväni, joka havaittuaan Paloheinään suunnanneessa bussissa kilpailevan tutun liikuntayrittäjän, tyytyi ilman muuta mainittavaa syytä koko matkan kyräilemään tätä alta kulmain, vaikka määränpää oli molemmille sama.

Lue lisää

Asioiden tekeminen eri tavalla voi joskus olla hankalaa. Kerron teille omakohtaisen esimerkin tällaisesta tilanteesta ja annan lopuksi muutaman vinkin, miten muutoksia voi saada aikaan. Niin tehokasta kuin kantapään kautta oppiminen onkaan, niin nyt voitte koettaa oppia meidän tekemisistä.

Olipa kerran kesäinen päivä ja Seymourin ensimmäinen tapaaminen tulevan potentiaalisen asiakkaan kanssa. Olimme keskustelleet aiheesta jo jonkin verran puhelimitse ja sähköpostilla, mutta nyt pääsisimme keskustelemaan asiasta kasvotusten. Olimme valmistelleet muutaman eri vaihtoehdon tulevaa yhteistyötä varten, mutta halusimme tapaamisella brainstormata ja suunnitella kokonaisuutta yhdessä asiakkaan kanssa. Ajattelimme, että lähetämme vielä jälkeenpäin asiakkaalle powerpoint-dekin, jotta he voivat käyttää sitä sisäisen keskustelun tukena. Dekki oli siis jo valmiina, mutta sen käyttöä oli tarkoitus välttää viimeiseen asti, jotta tilanne olisi mahdollisimman osallistava. Emme halunneet perinteistä “myyjä puhuu ja asiakas kuuntelee”-tilannetta, vaan aitoa yhdessä tekemistä. Niinpä suuntasimme tapaamiselle mukanamme tussitaulu, post-it-lappuja ja pussillinen herneitä (koska mikä sopisikaan paremmin myyntitapaamiselle, kuin herneiden pupeltaminen).

Tapaaminen alkoi leppoisissa merkeissä, mutta huomasimme hyvin pian orastavaa levottomuutta. Pian pöydän toiselta puolelta kuuluikin “Noh, mennäänkös me jo siihen esitykseen?”. Lopputapaaminen meni perinteisen kaavan mukaan powerpointia tuijotellessa. Menimme siis tapaamiseen tarkoituksenamme rikkoa hieman perinteisiä konventioita ja kehittää aidosti yhdessä tulevaa yhteistyötä, mutta käytänne oli meitä vahvempi. Jos olisimme pitäneet jääräpäisesti kiinni alkuperäisestä suunnitelmastamme, olisi se saattanut näyttää vastapuolelle hörhöilyltä, huonolta valmistautumiselta tai jopa osaamattomuudelta.

Lue lisää

“No se on sellainen juttu, missä me pohditaan opiskelukavereiden kanssa suhteissa tapahtuvaa toimintaa, käytänteitä ja tapoja organisoida työtä sekä työyhteisöjen toimintaa.” Edellinen oli vakiovastaus, kun joku kyseli, että mikä se teidän tiimijuttu nyt olikaan. Mikäli kohotettujen kulmakarvojen aaltoilua ei lasketa, keskustelu loppuikin aika usein sitten siihen. Kyseessä oli siis Aalto-yliopiston johtamisen laitoksen työpajahenkinen kurssikokonaisuus, joka versoi uusiksi kursseiksi ja lopulta vapaa-ajalle. Koska kokonaisuutta oli vaikea nimetä selkeästi, puhuimme itse vain “tiimistä”. Ja puhetta tiimistä riitti, sillä sen tuoma näkökyky inhimilliseen toimintaan tuntui välillä kuin uskonnolliselta heräämiseltä.

Vuosien varrella tiimi kokoontui epäsäännöllisen säännöllisesti ja yhdessä käydyt keskustelut ja työpajakokeilut versoivat lopulta Elävä Tiimityö ry:n perustamiseen. Yhdistyskään ei kuitenkaan riittänyt, vaan syntyi unelma omasta yrityksestä – yrityksestä joka tarjoaisi tarkkaan räätälöityjä, meidän omalla ainutlaatuisella kulmalla rakennettuja konsultointi- ja koulutuspalveluita yrityksille ja organisaatioille.

Lue lisää