Mikä fasilitaattoreissa ärsyttää?

Kaveri laittoi Whatsappissa kuvan, jossa Agile-piireistä tutut tikku-ukot seikkailivat fläppipaperilla. Tikku-ukkojen seassa vilisi sanoja kuten tiimi ja luottamus. Kaikille ukoille oli piirretty hymyilevät naamat. Sateenkaari, pari pilveä ja kukkastakin kuvasta löytyi. Saatetekstinä viestissä luki, ”Tää fasilitaattoreissa ärsyttää.” Ja ihan totta. Olen kuullut, että Postit-laputkin ärsyttävät. Ja ”ne faking leikit”.

Skimmasin pari päivää sitten Hesarista jutun, jossa ihmiset kertoivat häpeävänsä työtään. Ingressissä asiakaspalvelija mainitsi tekeytyvänsä aivokuolleeksi, jotta selviää työpäivästään läpi. Itse olen epämääräistä myötähäpeää tuntien seurannut kuinka superskarppi ja ihanalla tavalla nihilistinen konsulttikaveri muuttuu asiakastilaisuudessa lipeväksi, pää kenossa lässyttäväksi lampaaksi. Ilmeisesti kaveri oli saanut näpeilleen niin monta kertaa, että oli helpompi muistuttaa lasillista kädenlämpöistä maitoa kuin omaa itseään.

Aika usein on helpompi pitää suunsa kiinni ja antaa asiakkaan ”oivaltaa itse” kuin kertoa päin naamaa. Oman ja muutaman muun konsultin ymmärryksen mukaan, HR-ihminen joka koulutuksen tilaa, haluaa kaksi raksia to-do-listansa ruutuihin. Ensimmäinen on se, että koulutus on pidetty, toinen se, että siihen osallistuneet olivat koulutukseen tyytyväisiä. Ja koulutukseen ollaan usein tyytyväisiä silloin kun ihmisille kerrotaan jotain mitä he jo tietävät, ilman että kauheasti haastetaan nykyistä ymmärrystä maailman menosta. Osallistujalla parhautta on, kun hän pääsee vielä istumaan luokan tai neukkarin takaosaan ja saa rauhassa selata kännykällä Iltalehden otsikoita tai kutoa villasukkaa. Muutama liian suoraan annettu neuvo voi lyhyen työpajan jälkeen kostautua HR:n palautelapulla huonona arvosteluna, vaikka se myöhemmin saattaisikin versoa todellista muutosta arjessa.

Postit-lappuihin olen sortunut valitettavan usein itsekin. Leikkeihin silloin tällöin. Piirtämistä en ylisuorittajana ja entisenä kympin kuvisoppilaana lähde edes yrittämään. Siihen koen olevani liian viisas. Uskon että hyvä fasilitaattori ja konsultti ei staraile, vaan pitää valokeilan asiakkaassa ja siinä yhteisössä, jonka muutosta on fasilitoimassa. Silloin voi olla hyvä, kun on tuttuja työkaluja, joiden avulla ajatuksia ja keskustelua ohjataan oikeaan suuntaan. lippulappuja, piirtämistä ja leikkiä. Joskus työkaluista ja visuaalisesta ilmeestä tulee kuitenkin itsetarkoitus, joka kaappaa tilaa kaikelta muulta ja saa järkevän asiakkaan näyttämään ja tuntemaan itsensä joko dementiksi tai lapseksi ja konsultin tai fasilitaattorin näyttämään holhoavalta ja falskilta. Hyväänkin asiaan saatetaan myös kyllästyä nopeasti.

Konsultoinnin trendit, tapa jolla fasilitointia ja konsultointia tilataan, konsultoijan ja konsultoinnin kohteena olevan turvallisuuden kaipuu, hyväksi havaitut metodit ja miljoonat muut asiat vaikuttavat kaikki siihen miten paljon postit-lappuja, leikkejä ja typerästi virnisteleviä tikku-ukkoja työpajoissa käytetään. Parasta olisi, mikäli ärsyttävistä asioista voitaisiin keskustella avoimesti. Olisikin kiva kuulla, millaisiin hyviin asioihin sinä olet työpajoihin osallistuessasi törmännyt? Yhdistääkö näitä työpajoja jokin. Miksi postit-laput närästävät? Onko niitä ainoastaan nähty liikaa vai onko taustalla jokin isompi haaste? Mikä on se fasilitoinnin uusin kuuma poppa?

-Pekka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *