Käytänteet ja mielekäs työ


Seymourin toisessa podcastissa juteltiin käytäntöjen kehittämisestä ja käytännemuotoilusta mielekkään työn mahdollistajina. Mukana keskustelemassa oli Seymourin Pekka Enrothin ja Laura Karjulan lisäksi Valtaamon Elina Henttonen, joka on tehnyt pitkän uran paitsi tutkijana, myös käytäntöjen kehittäjänä. Elinan yhdessä Kirsi LaPointen kanssa perustaman Valtaamon missiona on edistää mielekästä työelämää ja vahvistaa eri alojen ammattilaisten toimijuutta tutkimukseen perustuvaa koulutus ja kehittämistoimintaa tekemällä.

Kaikki alkaa työn mielekkyydestä

Elina Henttosen mukaan työn mielekkyyttä kannattaa lähteä avaamaan työn merkityksellisyyden, toimijuuden ja toimijuuteen vaikuttavien käytäntöjen kautta. Tunne työn mielekkyydestä syntyy usein siitä, että oman työnsä voi tuntea osaksi merkityksellistä kokonaisuutta. Tämä tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että työllä tavoitellaan sellaisia päämääriä, joilla saadaan jotain hyvää aikaiseksi.

Toimijuus taas tarkoittaa itse kunkin kykyä ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä, työn sisältöön, sen tekemisen tapoihin, sekä niihin olosuhteisiin, joissa työtä tehdään. Tutkimuksissa on todettu, että työ koetaan usein sitä mielekkäämmäksi, mitä enemmän ammattilaisella on vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä. Vaikutusmahdollisuudet eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että työtä tulee olla koko ajan kehittämässä. Pikemminkin ammattilaiset kyllä tietävät, miten heidän työnsä tulisi parhaalla tavalla tehtyä ja juuri tähän heillä pitäisi olla mahdollisuus. Mahdollisuuksia työn mielekkääseen tekemiseen taas kyetään parhaiten laajentamaan juuri käytäntöjä kehittämällä ja muotoilemalla. Tällöin ammattiset itse pääsevät määrittelemään, mitä asioita heidän omassa työssään tulisi kehittää.

Itsensä johtaminen ja käytänteet

Sanoja käytäntö ja käytänne käytetään tutkimuksessa ja kirjallisuudessa usein toistensa synonyymeinä. Tässä tekstissäkin niitä viljellään surutta rinnakkain jopa samassa virkkeessä. Käytäntöjen kehittämisen ja käytännemuotoilun yhteydessä käytännöt ja käytänteet tarkoittavat vakiintuneita toiminnan tapoja, jotka mahdollistavat tai sulkevat pois käytäntöön kuuluvaa tai kuulumatonta toimintaa. Ne ovat jaettuja ja usein tiedostamattomia arjen pelisääntöjä, joiden varaan miltei kaikki toimintamme perustuu. Esimerkkinä käytännöstä voi toimia vaikkapa hampaiden harjaus. Se on toistuvaa toimintaa, johon meitä opetetaan lapsesta saakka. Hampaiden pesua vahvistetaan institutionaalisesti muun muassa hammaslääkärikäynneillä sekä tarinoilla hammaspeikoista. Hampaiden harjaus käytäntönä sisältää myös oman moraalisen ulottuvuutensa, jossa vaikkapa hampaansa pesemättä jättäminen saattaa aiheuttaa harjaajassa syyllisyyden tunnetta. Käytännön yksilöllisiin rutiineihin taas kuuluu vaikkapa se, kuinka hampaita pestään ja millaista tahnaa tai harjaa käytetään.

Itsensä johtaminen ja käytänteiden kehittäminen ovat Elina Henttosen mielestä toisiaan täydentäviä näkökulmia. Ajan henki on hänen mukaan kuitenkin itsensä johtamista korostava ja hyvin yksilökeskeinen. Kun ajatellaan kovin yksilökeskeisesti, tulee usein unohdettua todellisuuden toinen puoli. Ensinnäkin itsensä johtamiseen tarkoitettujen työkalujen käyttö voi viedä jopa enemmän aikaa kuin alkuperäinen työ, jota tehostamaan työkalut oli kehitetty. Itsensä johtaminen ja niin sanottu työn tuunaaminen eivät myöskään ratkaise työn tekemiseen liittyviä rakenteellisia ongelmia. Itsensä johtaminen saattaa kyllä auttaa pärjäämään arjessa, mutta vaarana on, että myös laajempi vastuu työelämän rakenteellisista ongelmista sysätään yksilön harteille. Esimerkkinä tästä voi toimia vaikkapa kiireen tunne, joka sysää ihmisen tuunaamaan omaa työtään pureutumatta kuitenkaan laajempiin työyhteisön tai työelämän kiirettä tuottaviin käytäntöihin. Hyvänä nyrkkisääntönä kannattaa pitää sitä, että mikäli ongelma on yhteisöllinen ja systeeminen, sitä tulisi myös käsitellä yhteisöllisesti.

Mitä käytäntöjen kehittäminen oikeastaan tarkoittaa?

Elina Henttosen mukaan käytänteitä voidaan joko vahvistaa tai kehittää, niistä voidaan luopua kokonaan tai voidaan pyrkiä rakentamaan uusia, paremmin työn päämääriä tukevia käytänteitä. Käytännöistä puhuttaessa tulisikin muistaa, ettei käytäntöjen kehittäminen aina tarkoita sitä, että vallitsevat käytännöt olisivat huonoja. Joskus kannattaakin aloittaa tunnistamalla jo olemassa olevia hyviä käytäntöjä, joita pyritään juurruttamaan takaisin arkeen. Henttosen mukaan hyvä esimerkki tästä on tutkijan työhön olennaisesti kuuluva lukeminen, josta on kiireisessä arjessa helppo luopua. Lukemisen käytäntöä voidaan vahvistaa esimerkiksi perustamalla lukupiirejä. Käytäntöjä kehitettäessä kannattaa myös muistaa, että jokaisella on oma suhteensa vallitsevaa käytäntöä kohtaan. Samalla kun yksi tiimiläinen kokee toimiston maanantaipalaverit hyödyllisiksi, saattaa toinen kokea ne ajanhukkana. Tällaisissa tapauksissa tulisikin lähteä kehittämään maanantaipalaverikäytäntöä suuntaan, jossa kaikki kokevat sen hyödylliseksi itselleen ja työnsä tärkeille päämäärille.

Käytännöstä luopuminen on kyseessä silloin, kun yritys esimerkiksi luopuu turhaksi koetusta sisäisestä raportoinnistaan. Käytännöistä luovuttaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että käytännöt ovat aina kytköksissä muihin käytäntöihin ja esimerkiksi raportointi saattaa tuottaa vaikkapa kontrollerin työhön kuuluvaa oleellista tietoa. Kokonaan uudet käytännöt taas voivat yhtä lailla olla pieniä työn päämääriä tukevia muutoksia arjen toimintatavoissa, tai erillisiä hankkeita, joiden yhteydessä on turvallista kokeilla isompia muutoksia perinteisissä tekemisen tavoissa.

Koska käytännöt ovat yhdessä jaettuja tapoja toimia, niiden kehittämistyötäkin tulee luonnollisesti tehdä yhdessä. Yhdessä tekeminen taas vaatii toimivaa dialogia. Aivan ensimmäinen askel käytäntökehittämisen tiellä on usein se, että muutokselle ja oman yhteisön toimintatapojen kriittiselle tarkastelulle rauhoitetaan tila ja aika. On myös hyvä muistaa, että käytännöt ovat aina kontekstiin sidottuja. Niitä ei voida tuoda valmiina kuhunkin tilanteeseen, vaan niitä kehitetään yhdessä kokeilemalla ja keskustelemalla. Samalla kun otetaan etäisyyttä arkeen, kyetään paremmin tunnistamaan yhteisön käytänteitä. Kun keskeiset käytänteet on tunnistettu, niitä voidaan alkaa muuttamaan. Samalla käydään työyhteisölle tärkeää dialogia työn päämääristä ja päämäärien edellyttämistä toimintatavoista.

Elina Henttosen ja Kirsi LaPointen kirjan, Työelämän toisinajattelijat – Vallataan tilaa mielekkäälle työlle löydät muun muassa Gaudeamuksen nettisivuilta.

Pekka Enroth

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *